generated by sloganizer.net

maanantaina, joulukuuta 24, 2007

Joulu.

En ole vuosikausiin valvonut näin! Jouluista, aamuyöhön elokuvia. Ei haittaa jos nukahdan kesken, Maailman Ihanin katsoo loppuun ja kertoo huomenna miten kävi.

Meillä on kuusi. Maailman Ihanin haki sen ite. Se on ihan ihime mies, leipoi myös joulukakut, joita ollaan sitten tonttuina viety tutuille. Mies on paljolti vastuussa kaikesta joulumielen tuovasta. Se jopa pesi vessanpöntön tänään, kun mua ei mitenkään huvittanut.

Ihana kuusi, ja minun ensimmäinen. Ensimmäinen "oma joulu" on ollut vuonna 2001, kun sinä vuonna muutin pois kotoa. Mutta tämä tuntuu oikeasti ensimmäiseltä omalta joululta, meidän joululta. Vaikka huomenna - tai siis tänään- mennään käymään Haukiputaalla ja illalla ollaan porukoiden luona, sinne tulee muitakin rakkaita.

Ensimmäiset jouluruoat tänään kotona. Hyvvää! Mikrolämmitettyä lanttu- ja porkkanalaatikkoa. No vaan ite keitin potut. Graavilohta, sienisalaattia, aurajuustoa, tummia rypäleitä. Ja rosollia.

Pappa on sairaalassa. Puolet suvusta on hämmentynyt ja yrittää olla joulumielellä lamaantumisen välttämiseksi.

Täällä on ränkytetty Jope Ruonansuun joululevyä, Putte-vainaata ja Pakollista joulua. Ja myös kaikki ihan tavalliset joululaulut on soineet. Reijo Taipale laulaa nyt hangista, korkeista nietoksista. Heh heh.

Aika onnellista. Välillä jotain alakuloa, sellaista mikä minulla on kai perusluonteessa, vaikka jotkut kuvittelevat, että olen joku hemmetin iki-iloinen hippi, joka ei ymmärrä huokailla ikinä minkään takia. Olen oikeasti yhtä paha huokailija kuin Jasmi, ja se jos kuka osaa huokailla ja aiheen kanssa ja ilman. Mutta kuitenkin... tukka hyvin, kaikki hyvin. Uusi lyhyt tukka on paras tukka mitä mulla on ikinä ollut, ja se on aika paljon se.

Oi anna Jumala armoas, kun joulu, joulu on meillä. En tiedä mitä se joulumieli varsinaisesti on, enkä osaa ajatella tätä juhlaa mitenkään Jeesuksen syntymäpäivän kannalta. Sellainen mielenrauha, että kaikki on ja tulee olemaan hyvin, älkää hättäilkö, oliskohan se sitten se joulun sanoma. Pitäis niin kamalasti nauttia ja löytää jokin ihmeellinen joulun nirvana. Varmaan aika moni vain toivoo, että koko homma menisi ohi ja äkkiä, että saisi huilata.

Minä löysin taivaallisen joulun onnen, tanssiessani Maailman Ihanimman kanssa, kikattaen kuin tyhymä, ihan minkä tahansa joululaulun tahtiin.

Kunpa kenenkään ei tarvitsisi olla yksin jouluna, kunpa kaikilla olisi lämmin ja rakastettu olo.

Ei kommentteja: